Hiljainen tarina syksyn hämärässä – Ilona Tuomisen Haamupäivä

"Jokaisella korttelilla on oma tarinansa – ja jokaisella tarinalla oma haamunsa."

Kirja-arviointi

Syksyn hämärä tuo mukanaan tarinat, jotka hiipivät esiin kuin varjojen ja valon välinen leikki. Ilona Tuomisen Haamupäivä on juuri tällainen kertomus – lempeä, arkeen kietoutunut ja aavistuksen salaperäinen. Se on osa kirjailijan Kortteli-sarjaa, mutta toimii myös itsenäisenä tarinana Poppeli-korttelin asukkaiden elämästä.

Tässä pienessä, puutalojen suojaamassa yhteisössä järjestetään kurpitsankaiverrustalkoot, joihin kokoontuvat niin vanhat asukkaat kuin uudet tulokkaat. Mukana on myös keväällä muuttanut Kuisma Salonen, jonka isoäiti Hilma alkaa kertoa taloyhtiön menneisyydestä tarinaa, joka saa iltaan aivan uuden sävyn.

Tuominen punoo näistä aineksista syksyisen, lämpimän ja kevyen jännittävän kertomuksen, jossa hyvinvointi, yhteisöllisyys ja arjen mystiikka kietoutuvat yhteen.

Yhteisön lämpö ja menneisyyden varjo

Haamupäivä on ennen kaikkea tarina ihmisistä, jotka elävät lähellä toisiaan – ja kuitenkin hieman erillään. Tuominen kuvaa korttelin elämää lempeästi ja tarkasti: hän näyttää, miten yhteisö rakentuu pienistä eleistä, satunnaisista kohtaamisista ja jaetuista hetkistä.

Isoäiti Hilma tuo tarinaan menneisyyden äänen ja muistuttaa, että jokaisella paikalla on oma historiansa. Hänen kertomansa vanha tarina heijastaa menneen salaisuuksia ja nykyhetken tunteita.

Kuisma puolestaan edustaa muutosta ja uuden etsimistä – hän on ulkopuolinen, joka yrittää löytää omaa paikkansa yhteisössä. Hänen kauttaan Tuominen kysyy hienovaraisesti: mitä tarkoittaa kuulua joukkoon, ja kuinka paljon menneisyys vaikuttaa siihen, keitä olemme nyt?

Kerronta, tunnelma ja tyyli

Tuomisen kieli on lempeää ja tarkkaa. Hän ei pyri yllättämään suurilla juonenkäänteillä, vaan luo jännitteen tunnelman ja yksityiskohtien kautta. Lukija tuntee lehtien rahinan kenkien alla, kuulee naurun kajahtavan pihalta ja aistii syksyisen kostean ilman.

Tarinassa on jotakin rauhoittavaa. Se muistuttaa, että myös arjen pienissä hetkissä voi piillä salaisuus tai muisto, joka muuttaa tapamme katsoa ympärillemme. Tuomisen tyyli on eheä ja tasapainoinen: hän rakentaa maailman, joka on yhtä aikaa todellinen ja aavistuksen epätodellinen, täynnä lämpöä ja valoa.

Vahvuudet ja rajat

Haamupäivän suurin vahvuus on sen hillitty intensiteetti. Tuominen osaa kertoa suuria asioita pienillä sanoilla. Hänen kykynsä kuvata yhteisöllisyyttä tekee teoksesta tunnistettavan ja lohdullisen.

Teoksen rajallisuus on kuitenkin sen luonteessa: se on pienoisromaani, joka vihjaa enemmän kuin kertoo. Lukija saattaa jäädä kaipaamaan syvempää sukellusta hahmojen sisäiseen maailmaan – mutta juuri tuo pieni aukko tekee tarinasta elävän.

Kokonaisarvio

Haamupäivä on lämmin ja syksyinen tuuli, tarina ihmisistä ja paikoista, jotka kantavat muistojaan hiljaa. Se ei pyri yllättämään tai järisyttämään, vaan pyytää pysähtymään. Kuuntelemaan, mitä kaikkea tavallisessa arjessa voi piillä.

Arvosana: 4/5
Pehmeä, lohduttava ja juuri oikealla tavalla arvoituksellinen. Sopii täydellisesti hetkeen, jolloin kaipaa rauhaa. Lukukokemus on parhaimmillaan villasukat jalassa ja kuppi teetä kädessä.

Oletko sinäkin joskus tuntenut, että oma kotikorttelisi kätkee tarinoita, joista kukaan ei enää puhu ääneen?

Jaa ajatuksesi Instagramin kommenteissa – tai kerro, millaisia kirjoja sinä luet, kun syksy saa pysähtymään ja miettimään mennyttä.